Sähköpyörätuolisalibandyn EM-kilpailut Pajulahdessa kesällä 2020

Ella-Riikka Isometsä ja Hollannin Berrie Hommel Pajulahden edellisissä EM-kilpailuissa 2012.

Suomi isännöi sähköpyörätuolisalibandyn Euroopan mestaruuskilpailuja 1.–8. kesäkuuta 2020 Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa. Turnauksen ottelut pelataan 3.–7.6. Pajulahtihallissa.

Turnauksessa on mukana Euroopan kahdeksan parasta sähköpyörätuolisalibandymaata. Tanska, Hollanti, Sveitsi, Saksa, Italia, Belgia ja Suomi ovat jo varmistaneet paikkansa kisoissa. Viimeisen paikan ratkovat Tšekki, Slovenia ja Espanja lokakuussa Prahassa pelattavassa karsintaturnauksessa.

Vuoden 2020 EM-kilpailut ovat kolmannet Suomessa järjestettävät sähköpyörätuolisalibandyn arvokilpailut. Lajin historian ensimmäiset MM-kilpailut käytiin Helsingissä vuonna 2004. Isäntämaa sijoittui viidenneksi. Vuonna 2012 EM-kilpailut pelattiin Pajulahdessa ja Suomi ylsi pronssille.

Suomi on saavuttanut lajin historian aikana kolme pronssimitalia: vuoden 2012 EM-kilpailujen lisäksi 2010 ja 2014 MM-kilpailuista. Vuoden 2016 EM-kilpailuissa Suomi jäi seitsemänneksi eikä selviytynyt vuoden 2018 MM-kilpailuihin.

– Vaikka Suomi ei ole ollut viime vuosina ihan kärkikahinoissa, niin joukkue on tehnyt kärsivällisesti uutta nousua kohti huippua. Lajin kärki on hyvin tasainen ja kotikentällä Suomi varmasti pystyy pelaamaan mitaleista, toteaa EM-kilpailujen pääsihteeri Timo Pelkonen Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:sta.

Sähköpyörätuolisalibandyssa huipulla ovat Suomea lukuun ottamatta eri maat kuin pystysalibandyssa. Hallitseva maailmanmestari on Italia, hallitseva Euroopan mestari Hollanti ja maailmanrankingin kärjessä on Tanska. Esimerkiksi Ruotsissa ei sähköpyörätuolisalibandya käytännössä pelata.

Sähköpyörätuolisalibandya voivat Suomessa pelata henkilöt, jotka käyttävät päivittäisessä elämässä jotain liikkumisen apuvälinettä. Maajoukkuetasolla pelaajat käyvät läpi kansainvälisen luokituksen, jossa pelaajat pisteytetään toimintakyvyn mukaan.

Kentällä on samanaikaisesti yhdestä joukkueesta neljä kenttäpelaajaa ja maalivahti. Pelaajat käyttävät joko lyhyttä salibandymailaa tai – jos käsien toimintakyky on heikko – pelituoliin kiinnitettävää ns. t-stick -mailaa. Miehet ja naiset pelaavat samoissa joukkueissa.

Suomessa sähköpyörätuolisalibandyn maajoukkuetoiminnasta vastaa Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU. Kansallista sarjaa pyörittää puolestaan Suomen Salibandyliitto.

– Salibandyn osalta vuosi 2020 on Suomessa kaksien arvokisojen vuosi, kun Pajulahden sähköpyörätuolisalibandyn EM-kilpailujen lisäksi pelataan miesten MM-kilpailut joulukuussa Helsingissä. Pajulahden kisat ovat taas yksi tilaisuus saattaa sähköpyörätuolisalibandya entistä tiiviimmäksi osaksi salibandyn lajiperhettä, sanoo pääsihteeri Pelkonen.

Sähköpyörätuolisalibandyn arvokilpailuhistoria

  • 2004 Helsinki, Suomi, 1. MM-kilpailut: 1) Hollanti, 2) Saksa, 3) Italia,… 5) Suomi
  • 2005 Rooma, Italia, 1. EM-kilpailut: 1) Hollanti, 2) Saksa, 3) Italia,… 5) Suomi
  • 2008 Maasmechelin, Belgia, 2. EM-kilpailut: 1) Hollanti, 2) Saksa, 3) Italia, 4) Suomi
  • 2010 Lignano, Italia, 2. MM-kilpailut: 1) Saksa, 2) Hollanti, 3) Suomi
  • 2012 Pajulahti, Suomi, 3. EM-kilpailut: 1) Hollanti, 2) Belgia, 3) Suomi
  • 2014 München, Saksa, 3. MM-kilpailut: 1) Hollanti, 2) Belgia, 3) Suomi
  • 2016 De Rijp, Hollanti, 4. EM-kilpailut: 1) Hollanti, 2) Italia, 3) Saksa,… 7) Suomi
  • 2018 Lignano, Italia, 4. MM-kilpailut: 1) Italia, 2) Tanska, 3) Hollanti. Suomi ei mukana.
  • 2020 Pajulahti, Suomi, 5. EM-kilpailut